Pitkä reissu, mutta kannatti

Ympyrä on sulkeutunut. 11 vuotta sitten istuimme Kaisan kanssa samassa sairaalan kahvilassa ja totuttelimme ajatukseen vuosien skolioosihoidosta. Tänään Kaisa söi smoothien sen kunniaksi, että vuosien taival on vihdoin takana.
Viime kesänä Kaisa lähti Ranskaan vaihto-oppilaaksi ilman selkää tukevaa korsettia. Tänään lääkäri totesi, että selkä on pysynyt suorana vuoden ilman korsettia. Loppupäätelmä: selkä on ja pysyy suorana. Se oli siinä. Vuosien urakka, mutta kannatti. Smoothiet ansaittu. Ja vähän enemmänkin.

Jo vuosi sitten kirjoitimme kirjan viimeisiksi lauseiksi sen,  mitä sama hoitava lääkäri totesi hoitokertomuksessa  tammikuussa 2013 : "Suunnitellaan korsettihoidosta luopumista siten, että kesäkuun alussa pito vain 50%. Vaihto-oppilasvuosi alkaa 8/2013, jolloin korsettihoito lopetettaisiin."  Nyt se hetki koitti.

Miltä tuntui? Hyvältä. Helpottuneelta. Ja ennen kaikkea tunsin suurta iloa ja ylpeyttä Kaisan puolesta. Hän on sinnikkäästi jaksanut pitää korsettia vaikeinakin aikoina. Tuntui hienolta, että se kaikki vaiva ja tuska ei ole mennyt hukkaan. 

Kun lääkäri laittoi vatupassin Kaisan selälle ja alkoi katsella selän käyryyden astelukuja, minä tuijotin silmä yhtä tarkkana mittarin heilahtelua. Jännitin kuin parasta elokuvaa sitä, mihin kohtaan punainen viiva asettuu. En tarvinnut lääkäriä sanomaan sitä, että kymmenen asteen raja ei ylittynyt eli selkä oli pysynyt vähintään ennallaan. Tuntui - hyvältä. Paremmin olotilaa ei voi kuvata. Syvää rauhaa ja tyytyväisyyttä.  Kiitollisuutta.

Tajuan sen, että ei ole itsestäänselvyys, että kävi näin. Monessa kohdassa olisi voinut mennä vikaan. Meiltä olisi voinut usko loppua, lääkärit olisivat voineet olla asiassamme välinpitämättömiä, ihmiset ymmärtämättömiä. Mutta ei. Me uskoimme, että tämä tie on kuljettava loppuun. Siinä auttoivat ammattitaitoiset ja ihmisinä hienot lääkärit. Kaikki muutkin ihmiset ovat suhtautuneet vuosien aikana Kaisan sairauteen hienosti ja tukeneet omalla tavallaan. Olen siitä  kiitollinen. Niin tutuille kuin tuntemattomillekin ihmisille. Tällaista matkaa ei tehdä yksin.

Silti tuntui oikealta, että smootihieta juomassa sairaalan kahviossa olimme me kaksi - minä ja Kaisa.  TAYSin kahvila on ollut vuosien mittaan meidän paikkamme. Siellä on sulateltu kymmenet pullat ja skolioosikäynnit. Käyty läpi suuriakin tunnekuohuja ja keskusteltu hyvin käytännöllisesti siitä, miten mennään eteenpäin. 

Tänään tuntuu hyvältä vain nauttia smoothiesta. Yksi vaihe elämässä oli jäänyt taakse.