Thursday, July 21, 2016

Kaisa: Jo kolme vuotta ilman korsettia


Kaisa kesällä 2016 Kanadassa
Tajusin silmät pyöreinä muutama päivä sitten, että korsettihoidon lopusta on kulunut melkein kolme vuotta. On hullua ajatella, että syksyllä 2004 saamastani skolioosidiagnoosista on lähes 12 vuotta ja silloin ikuisuudelta tuntunut  yhdeksän vuoden hoitojakso on sekin jo kaukana takanapäin. En osaa päättää, pitäisikö sanoa ”jo” vai ”vasta” kolme vuotta: tästä hetkestä katsottuna korsettiaika tuntuu kaukaiselta mutta toisaalta taas ei. 

Hoidon päättymisen jälkeen olen ehtinyt viettämään vuoden Ranskassa vaihto-oppilaana ja sen jälkeen käymään jo kaksi vuotta lukiota. Niiden lisäksi harrastukset ja uusi työpaikka ovat pitäneet minut kiireisenä. Väliin on mahtunut paljon eikä skolioosia tule pahemmin mietittyä arjen keskellä. Muistan silti edelleen hyvin tarkasti korsettiajat – aina kun satun niitä muistelemaan. 

Kiireen lisäksi yksi suurimmista syistä siihen, että skolioosi ei vaivaa päätä kovin usein, on se, että hoitoni onnistui. Kolmen vuoden aikana selän käyryysasteet ovat pysyneet kohtalaisen tasaisesti reilussa kymmenessä eikä selkä ole kipuillut missään kohtaa. Vaikka/siitä huolimatta että?  skolioosiajat eivät pyöri mielessä, huomaan suhtautuvani herkästi kaikkeen selkään liittyvään. Ehkä kyseessä on skolioosiaikojen takia alitajuntaisesti vuosien varrella kehittynyt ”suojamekanismi” ( en tiedä) .

Suurin urakka on jo selätetty, mutta selkäni on edelleen sama kuin 12 vuotta sitten eikä pysy kunnossa itsestään: koitan hoitaa sitä mahdollisimman hyvin liikunnalla ja venyttelyllä. Vaikka aika hoidon päätyttyä on suurimmaksi osin ollut vaivatonta, selkä on joskus aamuisin jäykkä ja muutaman kerran ollut pahasti jumissa parin päivän ajan. Mutta kaikki tämä on aika pientä. Kaiken lisäksi en ole edes varma, johtuuko ajoittainen jäykkyys skolioosista vai jostain muusta.

Vaihto-oppilasvuoden aikana soitin muutaman kerran kotiin ja suunnittelin ottavani korsetin takaisin käyttöön, koska selkä tuntui mielestäni kiertyneen lisää. Lääkäritarkastuksen jälkeen kävi kuitenkin ilmi, että kyseessä oli ollut vain hoidon lopun aiheuttama ”eroahdistus” korsetista – jota en olisi koskaan uskonut potevani. Kymmenen vuoden ajan olin odottanut nimenomaan pääseväni korsetista eroon. 

Yksi korsettiajan valopilkuista oli kesän ja lämpimien säiden tulo, jolloin sain koulun lisäksi pitää vapaata myös päiväkorsetista – mutta siihen piti saada erikseen lupa joka vuosi. Tämä teki loppukevään lääkärikäynneistä niitä kaikista jännittävimpiä, mutta myös parhaita. Myöntävän vastauksen saamisen jälkeen minulla oli tapana rynnätä lähimpään vessaan ja vaihtaa korsetin tilalle lempipaitani, jota en muuten korsetin kanssa pystynyt käyttämään. 


Samanlaiset selästä avonaiset paidat nostavat minulle edelleen hymyn huulille, kun ajattelen noita kertoja. 

No comments:

Post a Comment